Shizuoka Fukamushi Sencha Tokujo
Tutkimusmatkani laadukkaan senchan maailmaan jatkuu. Take-T:stä löytyi taas mielenkiintoinen, hieno sencha. Shizuoka on prefektuuri ja kaupunki Japanissa, puolimatkassa Tokion ja Nagoyan välissä. Fukamushi taas viittaa höyrytyskäsittelyyn, jossa teenlehtiä höyrytetään poikkeuksellisen pitkään (siltikin vain minuutin tai pari). Tokujo taas viittaa huippulaatuun, esimerkiksi sake-riisin korkein laatuluokitus on sekin tokujo.
Tämänkin teen tuottaja on japanilainen Otsuka, yksi maan johtavia teenvalmistajia.
Tämä sencha on ihan senchan näköistä. Lehdet ovat pientä silppua ja mukana on paljon jopa jauhomaista ainesta. Väri on melko tumma, kuten tällaiselle hienostuneelle senchalle sopii. Lehdet tuntuvat miellyttävän pehmeiltä.
"Teetä liukenee enemmän hauduttaessa", sanoo Take-T:n kuvaus, ja sen huomaa. Vaikka teen hauduttaa tiheän siivilän läpi (tämä on sellainen japanilainen tee, joka ei alkuunkaan toimi japanilaisen teekannuni kanssa), kupin pohjalle laskeutuu sakkaa ja tarkemmin tarkasteltuna teessä leijuu kevyempiä hiukkasia.
Tee on kauniin vihreää, etenkin toisella haudutuksella. Väri vaihtelee vähän haudutuksesta toiseen hieman kellertävämmästä vihreästä oliiviöljyn sävyihin. Toisinaan teenlehdistä ja kupista on aistittavissa lakritsin sävyjä. Maku on hieno, täyteläinen ja pehmeä. Tämä on todellakin hieno sencha.
Tokujo-taso tietysti maksaa. 100 gramman pussi maksaa 30 euroa, joten tätä ostanen 25 gramman pusseissa silloin tällöin. Aion kyllä ostaa toistekin, näin hyvä tee ei jää yhteen maistelukertaan. 25 grammastakin riittää onneksi mukavasti.